torstai 20. syyskuuta 2012

Nostalginen tarrakirjoitin



Ala-asteikäisenä tämä oli mielestäni maailman hienoin laite; vanhanajan mekaaninen tarrakirjoitin. Koulussa sillä kirjoitettiin omia nimiä naulakoihin ja hammasharjamukeihin. Kyllä, jostain syystä meidän pienessä 30 oppilaan kyläkoulussa oli tapana harjailla hampaita kesken koulupäivää. Koulussamme oli siis 30 oppilasta yhteensä, sisältäen koululaisia ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Meidän vuosiluokkamme oli aika iso ja siinä oli jopa kahdeksan oppilasta. No mutta ne muistelot on erikseen, palataan tarrakirjoittimeen.

Myös kotona oli tällainen, mutta isä piti sen visusti piilossa ja se kaivettiin kaappien kätköistä vain tärkeitä tilanteita varten, esimerkiksi silloin, kun postilaatikkoon piti uusia nimi.

Mutta nyt tällainen nostalginen laite on minun ikiomani ja saan kirjoitella sillä niin paljon kuin ikinä haluan! Visioin heti erilaisia askarteluprojekteja; joulukortteja, pakettikortteja, käyntikortteja ja vaikka mitä muuta... Tarranauhojakin on saatavissa nykyään useissa eri väreissä ja läpinäkyvänäkin. Vaikka perinteiset musta, punainen ja sininen ovatkin niitä nostalgisimpia värejä.




Myös miehelläni lähti kirjoittimen kanssa hieman mopo käsistä ja vessassa käyntini aikana tarroja oli ilmestynyt jo koiriinkin...

2 kommenttia:

  1. Nostalginen tarrakirjoitin :) Lobykin tarroitettu.

    VastaaPoista
  2. Rapukin oli tarroitettu, mutta bulldoggien karvoissa ei tarra niin hyvin pysynyt. Olisihan tuo tosi kätevä vaikka isommissa koirapuistotapaamisissa niin tietäisi paremmin kuka koira on kukakin :)

    VastaaPoista