sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Dyykkaukset

Kuvassa eiliset Riihimäen lasikaatopaikalta tekemäni dyykkaukset.

Olimme sopineet käyvämme Riihimäellä lauantaina. Riihimäkihän on tunnettu lasikaupunkina ja yritimme etsiä Riihimäen nähtävyyksiä, mutta perjantaisten työpaikan iltamien jälkeen ei ollut mikään shoppailu- tai museokierros-olo.

Matkalla löysin sitten Nopsa Travelssin sivulta vinkin lasikaatopaikasta, jossa päätimme piipahtaa matkalla. Enemmänkin siellä olisi saanut aikaa vietettyä, luonnon valtaamia lasikasoja tutkiskellessa. Nyt ehdimme ihmettelemään vain muutaman paikan ja silti hieman myöhästyimme sopimastamme tapaamisesta. Muutaman ehjän lasipullon ehdin metsästä löytämään ja dyykkaamaan. Kasojen on oltava aika vanhoja, koska eräänkin posliinikorkin painatus paljasti korkin kuuluneen Helsingissä vuosina 1916-1935 toimineelle Virvoitusjuomatehdas Salamalle.

Pidän tavaroista ja esineistä, joilla on tarinoita, vanhoilla tavaroilla ne vaan ovat mielestäni kiehtovampia kuin kaupasta juuri pakasta vedetyillä. Vanhoilla tavaroilla  on ihan erilainen henki, jos näin nyt voi jostain esineestä sanoa.

Lasikaatopaikasta lisää Suomi Tour -blogimme puolella:
» Lasikaatopaikka

Kerrankin kävi tuuri ja onnistuin tekemään myös hienon löydön bloppikselta (bloggaajan kirppis), siitä lisää seuraavassa postauksessa.

4 kommenttia:

  1. Hei ystävä! Kun sulla kerran toi kamera pysyy noin hyvin kädessä niin voisitko sä oikeasti tulla kuvaamaan mun hevoista joku päivä?

    VastaaPoista
  2. Iia, voin yrittää :) Milloinkohan löydettäisiin sopiva ajankohta? Tähän aikaan vuodesta viikonloput ovat melkein ainoa vaihtoehto, kun arki-illat alkavat olemaan jo niin pimeitä.

    VastaaPoista
  3. Ohhoh! Mahtavat löydöt. Lasi, ja varsinkin vanha lasi on kaunista! Sopii moneen...

    VastaaPoista
  4. Nuo ruskeat varsinkin on mielestäni hienoja. Miehen keräämät kirkkaat lasipullot eivät niin säväyttäneet. Joskus pinnasin yhden Vintage bottles -kuvan Pinterestiinkin ja siitä se ajatus sitten kai lähti...

    VastaaPoista