keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Koulutaulu


Vanhoissa koulutauluissa on jotain viehättävää. Minun kouluaikoinani ne olivat vielä oikeasti käytössäkin. Ja sellaiset isot kartat myös, jotka välitunnilla haettiin varastosta ja rullattiin seuraavaa tuntia varten sellaisen ison karttatelineen päälle. Mihinköhän nekin kaikki taulut ja kartat päätyivät, kun koulu suljettiin muutama vuosi sen jälkeen, kun oman taipaleeni siellä sain päätökseen...

Yritän bongailla aina mahdollisuuksien mukaan vanhoja koulutauluja, joissa on kauniita tai mielenkiintoisia aiheita. Enimmäkseen minua kiinnostavat luontoon ja eläimiin liittyvät taulut. Nyt kävi kerrankin tuuri ja onnistuin löytämään koulutaulun Selman bloppikselta (bloppis = bloggaajan kirppis). Mukava oli saada myös kasvot tutulle bloggaajalle ja nähdä vilaus hänen kauniista kodistaan. Taulussa on syksyistä lempiväriäni keltaista ja ötökkäharrastajana minua kiinnostavat hyönteiset. Meillä kasvatetaan mm. kummitussirkkoja, jauhopukkeja ja isomustakuoriaisia, osa kasvaa ihan lemmikkeinä ja mielenkiintoisina seurattavina, osa taas ravinnoksi gekollemme.




Lopullista paikkaansa odotellessaan taulu nököttää nyt terraarion päällä. Siihen se oikeastaan sopiikin, pitäisi vaan järjestellä muut taulut ja lyödä pari uutta naulaa seinään. Lasikaatopaikan dyykkaukset jäivät keittiön pöydälle ja terraariossaan Urho Gekkonen on matoaterialla.

2 kommenttia:

  1. Hieno koulutaulu. Minäkin olen tykästynyt noihin, vaikka mulla ei yhtään olekaan. Myös nuo lasitavarat ovat hyvä löytö.

    VastaaPoista