perjantai 26. lokakuuta 2012

Pannari

Niin monta erilaista pannarireseptiä kuin on pannarikokkiakin, tässä minun versioni:

Pannari

8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
½ dl voisulaa
3 munaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl leivinjauhetta

Sekoitetaan ensin leivinjauhe jauhojen sekaan, leivinjauhe tuo pannariin mukavasti kuohkeutta ja pintaan rapeutta. Sitten sekoitetaan maito ja jauhot. Oma taikani paakkuuntumisenestoon on, että kippaan kulhoon ensin noin 2/3 osaa reseptin maitomäärästä, sulatan kupillisen voita (ehkä noin puolisen desiä) ja lurautan sen maidon sekaan. Lisätään jauhot, sekoitetaan ja lisätään vasta sitten loppu maito. Rikotaan munat, lisätään ne sekä suola ja sokeri. Annetaan taikinan turvota sen aikaa kun uuni lämpenee. Tai vähän enemmänkin. Ehkä puolisen tuntia.

Kipataan taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja lisätään päälle vielä muutama voinökö.

Paistetaan 200 asteessa noin puolisen tuntia tai kunnes pinta näyttää hyvältä.

Ensilumi satoi eteläiseen Suomeenkin viime yönä, joten näillä eväillä on hyvä lämmitellä vaikka ulkoilun päätteeksi Disaronnolla höystetyn kaakaon sekä kolmen marjan hillon ja kermavaahdon kera!

Millaisia taikoja sinun pannarin valmistukseesi kuuluu?

Herkullista viikonloppua!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti