sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Viime hetken lahjavinkit pojille ja miehille 60-luvulta







Vielä viime hetken lahjavinkit miehille ja pojillekin mökiltä löydetystä Anttilan joululahjaluettelosta vuodelta 1967.

Raskas viikko päättyy huomenna, mummille joulukukat vielä Viherpajasta ja sitten lopun perheen luo rauhoittumaan joulun viettoon. Facebookissa ja blogeissa metsästetään kadonnutta joulumieltä, ihmetellään joulustressiä ja sitä onko ihan kaikkea pakko puuhastella ja tehdä itse. Perinteet ja joulupuuhastelut pitävät ainakin minut käynnissä pimeimmän vuodenajan yli. Minun joulumieli syntyy tekemällä ja kukin tekee siitä joulusta sekä sen perinteistä itselleen sopivan. Joulu on minulle rauhallinen perhejuhla ja sen valmistelut eivät siis minua ole nyt stressanneet. Kaikki muut ikävät ja jännittävät asiat vain tuntuivat kasaantuvan tälle viikolle. Kuten esimerkiksi kuin pisteenä i:in päälle viime yönä pirstaleiksi hajonnut WC-pöntön vesisäiliö ja se tunne, kun vettä tulvii lattialle eikä ole aavistustakaan mitä pitäisi tehdä. Vessaremonttia siis pukkaa ja siitä lisää ensi vuoden puolella. Sitä odotellessa suosittelen kaikkia ottamaan selvää mistä oman talon tai asunnon vedentulon saa keskeytettyä jos vahinko sattuu.
 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pahan mielen pikkujoulut






Kavereiden kanssa meillä on ollut tapana kokoontua muutaman kerran vuodessa jonkun luokse kokkailemaan ja herkuttelemaan erilaisia ruokia. Yleensä päivän menulla saattaa olla joku teema, esimerkiksi joku maa, kuten keväällä, kun teimme intialaisia herkkuja.

Näin joulun alla ajattelimme päästä vähän helpommalla ja hyödyntää diilin, jossa saimme tilattua Rinjin Sushi Cateringin kautta valmiin maki menun. Lahjakortti diiliä varten ostettiin jo lokakuussa ja enemmistölle sopivaa ajankohtaa hierottiin pitkään. Lopulta päivämäärä lyötiin lukkoon, sushit tilattiin hyvissä ajoin, kuten diilin sopimusehtoihin kuului ja päätimme kokoontua pieneen punaiseen tupaamme. Pieni punainen puunattiin ja järjesteltiin kaikki valmiiksi sushimaisia pikkujouluja varten. Ajankohdan lähestyessä kootut selitykset alkoivat kuitenkin käydä tutuiksi ja viime hetken peruutuksiltakaan ei vältytty. 200 kappaletta herkullisia makeja saapui hienosti kotiinkuljetettuna, mutta lopulta sushivuorta pääsi valloittamaan 16:sta naisesta vain kolme. Kolme sitkeintä sissiä, jotka taistelivat tiensä läpi arjen kiireiden, työ- ja palaveriaikataulujen sekä koirien ja lastenhoito-ongelmien. Lieneekö joillekin liikaa myös 20 kilometrin matka Helsingin keskustasta syvälle Vantaan uumeniin?

No olihan se kolmekin jo heti kaksi ihmistä enemmän kuin syntymäpäivilläni. Parempaan minun positiivinen ajattelukykyni ei nyt jaksa riittää, enkä tiedä millaisia ajatusleikkejä pitäisi harrastaa, että en ottaisi tätä henkilökohtaisesti ja tuntisi oloani niin surulliseksi ja yksinäiseksi. Yritän iloita ja arvostaa kolmen sitkeän sissin aikaa ja vaivannäköä, kun he pääsivät paikalle, mutta väistämättä yritän myös miettiä miten olisin voinut järjestää asiat paremmin, jotta enemmänkin naisia olisi osallistunut sushimaisiin pikkujouluihimme. Kuinkakohan kauan pieni ihminen jaksaa lyödä päätään seinään?

Olkaa te viisaampia ja yrittäkää löytää kiireisen arjen keskeltä aikaa myös kavereillenne, ystävillenne tai sukulaisille. Sillä pienellä yhteisellä ajalla voi olla jollekin suuri merkitys.
 

60-luvun lahjavihjeet naisille ja lapsille


Mökiltä löytyi aarre; Anttilan joululahjaluettelo vuodelta 1967. Itse olen sen verran nuorempi, että ihan täydellistä nostalgia-arvoa en saanut luettelosta imettyä, mutta löysin monia lapsuuden kodista tuttuja tuotteita ja tämän päivän valossa huvittavia joululahjavinkkejä.






Lieneekö ajat ja toiveet muuttuneet vuosikymmenten aikana radikaalisti vai oliko 60-luvulla esimerkiksi reumapaita, tohvelit ja froteepyyhe todellakin lahjatoivelistan kuuminta kärkeä?


Myöskään sukupuolineutraaleista leikeistä ja lelukuvastoista ei ollut 60 -luvulla taidettu vielä kuullakaan.

Kuvastosta löytyi ihania vanhanajan leluja sekä herkkusivulta monia tuttuja merkkejä ja brändejä. Ehkä se maailma ei ole loppujen lopuksi muuttunut niin kovin paljon sittenkään.






torstai 13. joulukuuta 2012

Lahjapaketit




Viime vuonna Tiinan tonttupajassa syntyi tällaisia lahjapaketteja. Inspiraation näihin löysin Kotilon blogista: 16 paketointi-ideaa.
Minulla oli visio taiteilla lahjan saajan nimi punaisin puuhelmin, askartelukaupassa ei kuitenkaan ollut tarjolla valkoista tussia, joka olisi punaisissa puuhelmissä toiminut ja kirjainten maalaaminen siveltimellä tuntui liian työläältä. Onneksi löysin valkoisia kirjaintarroja, joilla sain ideani toteutettua, vaikka tarratkaan eivät lopulta pysyneet kovin hyvin kiinni puuhelmissä.

Minkäköhänlaisia paketteja tonttupajassa tänä vuonna syntyy? Ideoita voi kalastella esimerkiksi Pinterestistä hakusanoilla gift wrapchristmas wrapping tai christmas packages. Omat löytöni olen koonnut taululle: pinterest.com/titityyppi/packaging-ideas/

Oletko sinä löytänyt hvviä paketointi-ideoita? Vinkkaa omat ideasi kommenttikenttään. 
 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jouluinen sanaselityspeli


Ystäväni polttareissa innostuimme vielä yön pimeinä tunteina pelaamaan sanaselityspeliä. Mitään valmista peliä meillä ei ollut mukana, vaan raapustimme omat sanamme paperilapuille ja aloimme selittämään. Jakauduimme muutaman hengen joukkueisiin ja otimme kännykän ajastimesta selitysaikaa 30 sekuntia per joukkue. Meidän säännöissämme  lapussa oleva sana ei saanut esiintyä selityksessä, vaikeita sanoja ei saanut ohittaa siirtyen seuraavaan lappuun, sana piti olla oikeassa muodossa ja jokaisesta oikein arvatusta sanasta sai pisteen. Peli ja mitä erilaisemmat selitykset olivat hauskoja ja pelin aikana tutuiksi tulivat mm. pukamat ja rytökärpänpesät.

Pelistä innostuneena tein firman pikkujouluja varten oman version, jossa oli yleisesti jouluun sekä yritykseemme ja toimialaamme liittyviä sanoja. Sanaselitykselle ei kuitenkaan muiden aktiviteettien ohesta jäänyt aikaa.

Jouluinen versioni on käytettävissäsi jos kaipaat ohjelmaa viime hetken pikkujouluihin tai joulun viettoon perheen ja ystävien kanssa. Klikkaa alla olevat kuvat isommaksi ja tulosta, voit ladata ja tulostaa jouluiset sanat myös pdf-muodossa täältä:
» Jouluinen sanaselitypeli



Jouluisten sanojen yhteydessä käytetty jouluinen kuva sxc.hu -kuvapankista.
  

tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukortit






Kello on kaksi lauantain vastaisena yönä. Naapuri kolaa pihallaan lunta ja Tiinan tonttupajassa valmistellaan joulukortteja. Kellonajasta ei taida välittää kumpikaan. Kuvia varten tosin piti odottaa päivänvaloa ja sitä odotellessa tuli nukuttuakin muutama tunti. Illalla tuikut paloivat Oiva Toikan suunnittelemissa Kastehelmi -kynttilälyhdyissä. Siinä on klassikko minun makuuni.

Tämän vuoden joulukortteihin ajatus lähti syksyllä hankkimastani nostalgisesta tarrakirjoittimesta. Läpinäkyvää kohokirjoitusteippiä ja harmaat japanilaiset masking teipit löysin Teippitarhasta. Jouluisia teippejä tarttui mukaan myös Ikean reissulta, mutta näihin kortteihin ne olivatkin mielestäni liian punaisia. Itse kortit teetin Ifolorilla omista talvisista valokuvistani.

Ensin meinasin jättää korttien kääntöpuolen tyhjäksi, sitten meinasin kirjoittaa sinne vain perinteisesti "Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta". Sitten keksin, että samalla vaivallahan sinne syntyy Ifolorilla pidemmätkin luritukset, joten kääntöpuolelle tuli jouluntoivotus luonnonläheisesti ja jeesustelematta:

Taivaalta sataa hienoista lunta, kaunis on joulun valtakunta.
Tähtiyön ja lumen aikaa, ilmassa jo joulun taikaa.

Lämmintä joulumieltä ja onnea uudelle vuodelle!

Ja muistattehan, että joulumerkeillä varustetut joulukortit pitää tipauttaa postilaatikkoon viimeistään torstaina 13.12. Ensimmäisen luokan merkillä varustettuna joulukortit taas ehtivät vielä jouluksi perille, jos ne postittaa viimeistään tiistaina 18.12.2012.
 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lisää joulupuoteja




Hah, ehdinpäs vielä tämän vuorokauden puolella. Lupasin eilen lisää tietoa Kauppa&Galleria Tallista ja sitä löytyy nyt Suomi Tour -blogin puolelta:
» Suomi Tour: Kauppa&Galleria Talli

Tunnit meinaa loppua taas vuorokaudesta kesken. Miten se joulu sieltä tuleekin aina niin varkain. En voi sanoa viikonloppuna juuri laiskotelleeni ja silti tekemistä tuntuisi riittävän vielä toisenkin lauantain ja sunnuntain verran. Mutta stressiä ei oteta. Joulupuuhastelu on kivaa. Itse olen sitä mieltä, että joulutunnelma syntyy tekemällä. Yksi vuosi yritettiin olla tekemättä mitään, eikä joulu silloin oikein tuntunutkaan joululta.
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kierros joulupuodeissa





Kierros pääkaupunkiseudun jouluisissa puodeissa jatkuu; tänään kävin ihmettelemässä Sisustuspuoti Cafe Latte Spiritin valikoimaa Espoon Leppävaarassa sekä samalla päätin päräyttää Kauppa&Galleria Tallille, joka sekin on Espoossa, Finnoontiellä. Ylläolevat kuvat ovat Cafe Latte Spiritin puodista, Tallista kerron lisää huomenna. Nyt Tiinan tonttupajassa jatkuu joulukorttien väkerrys.

Lisää tietoa ja kuviani puodista Suomi Tour -blogin puolella:
» Suomi Tour: Cafe Latte Spirit

» Cafe Latte Spirit kotisivut ja verkkokauppa
» Cafe Latte Spirit Facebookissa
 

Pajutallin joulu









Itsenäisyyspäivänä kävimme hakemassa joulutunnelmaa Koiramäen Pajutallilta ja sitä sieltä saimmekin roppakaupalla.

Peikkometsän asukit olivat saaneet jouluiset asusteet, tunnelmallisesta sisustuspuodista löytyi lisää tonttutyttöjä ja -poikia, yksinkertaisen kauniita ja luonnonläheisiä jouluisia tuotteita sekä vanhanajan glögiä ja muita herkkuja. Ostoksia teinkin sekä omaan kotiin että pukinkonttiin ja kahvilasta vielä pari parsakaalinyyttiä evääksi koirapuistoon.

Koiramäen Pajutallin possuherratkin olivat muuttaneet lämpimämpiin sisätiloihin, joka olikin sisustettu heidän arvolleen sopivasti mm. kattokruunuin.

Koiramäen Pajutallin löydät Tuusulasta, aivan Vantaan rajan läheisyydestä ja se on avoinna joulun alla joka päivä kello 10-20.

» Koiramäen Pajutalli
» Koiramäen Pajutalli Facebookissa
» Koiramäen Pajutalli SuomiTour -blogissa