torstai 13. kesäkuuta 2013

Tunnustuksia

Taru ilahdutti minua I love your blog -tunnustuksella. On aina mukava saada kommentteja ja palautetta, niin ei tunnu, että ihan seinille kirjoittelisi. Viime aikoina tosin ei ole tullut paljoa kirjoiteltua niille seinillekään.

Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille ja se onkin kulkeutunut blogimaailmassa jo ristiin rastiin.

Seuraamiani blogejahan löytyy tuosta oikeasta reunasta, mutta tässä muutama niistä blogeista, jotka kurkkaan läpi aina, kun niihin on tullut uusia kirjoituksia:

Ikomi
KiikinKotiKolo 
Kummitustalon kuvakirja
Susannan Työhuone
Vadelmatalo

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Häähumua




Paluu muutaman viikon takaiseen häähumuun. Tunnen enemmän omakseni multaiset ja koiralta haisevat ulkoiluvaatteet ja tennarit kuin hienot mekot ja korkokengät, joten mukavien juhlatamineiden etsiminen on minulle haastavaa ja usein tuppaa jäämään ihan viime tippaan. Flunssakin tuli vielä sekoittamaan kuvioita entisestään.

Vierastan myös värejä, jonka vuoksi kallistun helposti tuttuun ja turvalliseen mustaan. Koska edessä oli nyt sekä häät että hautajaiset olikin musta mekko luonteva vaihtoehto, mutta häitä varten se kaipasi rinnalle värikkäitä asusteita. Tutkin, googlailin ja surffailin mustien mekkojen asustamista, mutta muotimaailmassa olen kuin kala kuivalla maalla. Oma mieheni on tykästynyt oranssiin, joten sen innoittamana mustaa mekkoa tuli lopulta somistamaan oranssi pukukukka sekä hopeinen bolero ja löysinpä lopulta jopa sopivat hopeiset korkokengätkin. Tai sopivat ja sopivat. Minun jalkojani ei taida olla suunniteltu korkokenkiä varten, ainakaan en mukavia sellaisia ole onnistunut koskaan löytämään. Kun pahin pukeutumisstressi helpottaa niin onhan se mukava välillä olla hienonakin.




Itse häät sujuivat hienosti. Tuore aviopari oli kaunis ja onnellinen. Tyylikkäissä häissä riitti naurua, laulua ja tanssia sekä hääbingon innoittamana myös kuperkeikkoja ja steppaamista. Kiva idea tuollainen hääbingo.

Häähumu jatkuu ja seuraavana vuorossa onkin hääkutsujen suunnittelu yhden ystävän syksyisiin häihin.