maanantai 7. huhtikuuta 2014

Alanyan katukoirat




Heinäkuun helteillä koirat loistivat poissaolollaan Alanyan katukuvassa. Ylhäällä vuorilla koiria tuli vastaan enemmän ja illan viiletessä niitä alkoi ilmestymään myös kaduille. Nyt maaliskuussa ja lokakuun matkallamme koiria näkyi enemmän, mutta kulkukoiria on Alanyassa kuitenkin suhteellisen vähän. Useimmilla koirilla on omistaja tai joku joka pitää niistä huolta, vaikka ne vapaana kaduilla ja rannalla liikkuvatkin. Kissoja ympärillä pyöri taas enemmän, varsinkin hotellien liepeillä, joissa ne saattavat turistien toimesta saada osansa aamupalapöydän antimista.



Kissoilla ja koirilla Alanyassa on oikeastaan aika hyvät olot. Niitä rokotetaan ja steriloidaan. Sairaita tai huonokuntoisia koiria ei juurikaan näy. Puistoista löytyy juoma- ja ruokapaikkoja, joihin ihmiset tuovat niille ruokaa. Ne saavat liikkua vapaasti ja juosta rannoilla leikkimässä. Ilmeisen nälkäisiä koirat eivät voi olla, kun ruokakuppejakaan ei ole ahmittu heti tyhjiksi.





Puhtaasti lemmikkeinä pidettävät koirat eivät ole Turkissa käsittääkseni kovinkaan yleisiä. Koiria pidetään enimmäkseen pihakoirina ja hämmästystä usein herättää, kun kerron, että meillä kolme koiraa asuu jatkuvasti kanssamme sisätiloissa eivätkä pihalla. Ehkä vielä enemmän hämmästystä herättää se tieto, että yksi koiristamme on pelastettu ja lennätetty meille Espanjasta asti. Yksi tuttavamme toi meille eräs ilta näytille hankkimansa koiranpennun, pitää haastatella häntä seuraavalla reissulla enemmän koirien pidosta ja oloista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti