sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Manavgatin moskeija



Manavgatin moskeija on sekä Manavgatin alueen että koko Antalyan maakunnan suurimpia, sinne mahtuu jopa 4000 ihmistä. Rakennus on suhteellisen tuore, se on rakennettu vuosina 2002-2004.

Moskeijaa ympäröivät neljä 15 metriä korkeaa tornia eli minareettia, joista kuulutetaan rukouskutsuja viisi kertaa päivässä. Moskeijan edustalta löytyy katettu pesupaikka, jossa islaminuskoiset rituaalisesti peseytyvät ennen rukousta. Moskeijaan astuttaessa on riisuttava jalkineet ja vaatetus ei saa olla liian paljastava. Tällaisissa moskeijoissa, joihin myös turisteilla on pääsy, on sitä tarkoitusta varattu sisäänkäynnille huiveja, joilla mekin verhoilimme päämme ja hartiamme. Myös polvet tulee olla peitettynä ja sisäänkäynniltä löytyikin myös hameita.





Toisin kuin kristittyjen kirkoissa ei islamilaisten moskeijoissa ole juurikaan kalusteita. Rukoussali on avara ja yksinkertainen. Seiniä koristavat koristekuviot, arabeskit, ja islaminkieliset kirjoitukset, jotka ovat on muslimien pyhästä kirjasta, koraanista. Sisääntuloa vastapäiseltä Qibla-seinältä löytyy syvennys, mihrab, joka näyttää missä suunnassa mekka on. Muslimit rukoilevat kohti mekkaa, joka on islamin uskon pyhin paikka. Moskeijat on siis rakennettu niin, että Qibla-seinä on Mekan puoleisella sivulla ja mattojen kuviotkin osoittavat kohti mekkaa. Mihrabin vierestä löytyy saarnastuoli, minbar.



Siinä missä kristittyjen pyhäpäivä on sunnuntai on muslimien pyhäpäivä perjantai. Perjantaisin on yhteisrukouksen päivä, jolloin varsinkin kaikkien miesten tulisi pyrkiä osallistumaan perjantarukoukseen moskeijassa. Naisille osallistuminen on vapaaehtoista. Muutoin perjantai on normaali päivä, eikä lepopäivä, kuten kristityillä.


Vierailimme moskeijassa Manavgatin retken päätteeksi, johon kuuluin myös käynti Manavgatin vesiputouksella, risteily Manavgat-joella ja visiitti markkinoilla. Kaikenkaikkiaan retki Manavgatiin oli hyvä, jossa yhden päivän aikana tuli nähtyä useita uusia paikkoja, joihin ei muuten omatoimisesti olisi välttämättä tullut mentyä, kuten esimerkiksi tänne moskeijaan.

Nälkä kasvaa syödessä ja seuraavaksi suunnitelmissa olisi laajentaa reviiriä kunnolla ja tehdä isompi kierros Turkissa, johon sisältyisi ainakin Turkin suurin kaupunki Istanbul, pääkaupunki Ankara, Kappadokian ainutlaatuiset maisemat kuumailmapallosta käsin ja lopuksi tuttu ja turvallinen Alanya. Turkki Tourin suunnitelmat auttavatkin selviämään ehkä paremmin tästä Suomen pitkästä, pimeästä ja kylmästä talvesta...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti