Uhrijuhla (Kurban Bayramı)

Tietämättäni onnistuin ajoittamaan loma-ajankohtani uhrijuhlan aikoihin. Uhrijuhla (Kurban Bayramı) on muslimien suuri uskonnollinen juhla, jota vietetään neljän päivän ajan pari kuukautta paastokuukauden, eli ramazanin, päättymisen jälkeen. Monet turkkilaiset suuntaavat silloin sukulaistensa luo juhlimaan ja paikallislennot, junat ja bussit täyttyvät sukuloimaan rientävistä paikallisista. Virastot ja monet liikkeet saattavat sulkea ovensa juhlan ajaksi. Turistialueille tämä ei välttämättä juuri näy, tosin sielläkin pankit, virastot sekä jotkin liikkeet ja esimerkiksi apteekit ja rahanvaihtopisteet saattavat olla kiinni.

Uhrijuhlaan liittyy kertomus, jonka mukaan profeetta Aabrahamia koeteltiin pyytämällä häntä uhraamaan ainoa poikansa Ismael. Raamatussakin tutussa kertomuksessa Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa osoittaakseen tottelevansa Jumalaa. Aabraham sitoi pojaltaan kädet ja jalat, jonka jälkeen sitoi itselleen siteen silmille ja viilsi kurkun auki niinkuin Allah oli määrännyt. Mutta Aabrahamin poistaessa siteen silmiltään, hän näki Ismaelin vahingoittumattomana vieressään ja pojan tilalla olikin lammas teurastettuna. Allah oli sallinut hänen säästää poikansa ja antoi tilalle lampaan uhrattavaksi.

Kertomuksen tulkinnan mukaan Allah ei ole määrännyt teurastamaan eläimiä lihan- ja verenhimosta vaan muslimeille kertomuksessa olennaista on Aabrahamin antama esikuva Jumalan tahdon ehdottomasta noudattamisesta ja siitä kuinka hän olisi ollut valmis uhraamassa rakkaimman asian elämässään saavuttaakseen Allahin suosion. Uhrijuhlan aikana jokainen perhe, jolla on varaa, teurastaa uhrieläimen muistellessaan tätä Aabrahamin uhrausta. Uhrieläin, joka on yleensä lammas tai lehmä riippuen talouden koosta, uhrataan juhlapäivänä. Kolmasosan uhrieläimen lihasta saa perhe itse ja jäljelle jäävä osa jaetaan köyhille ja annetaan lahjaksi sukulaisille ja ystäville. Monet jututtamistani paikallisista miehistä olivat teurastuksen joskus joutuneet suorittamaan.

Eläinten ystävälle Kurban Bayramı on ehkä huonoin ajankohta vierailla Turkissa. Kunnioitan heidän tapojaan ja perinteitään, enkä mielestäni koe olevani kovin oikeutettu kauhistelemaan tai tuomitsemaan tapahtumaa, lihansyöjä kun olen itsekin. Suomalainen joulu joulukinkkuineen on yhtä hirveä teurastusjuhla, suurin ero vain siinä, että harvempi oman kinkkunsa itse teurastaa. Sikäli turkkilaisilla on läheisempi ja luonnollisempi suhde lihansyöntiin teurastuksineen päivineen ja siihen mistä liha juhlapöytään konkreettisesti tulee. Minun ei tee varsinaisesti pahaa nähdä kuolleita eläimiä, ainut hetki joka tekee pahaa on se, kun eläin kuolee. Sitä minä en haluaisi nähdä ja sen toivoisin tapahtuvan mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Eläinten teurastus kaupunkialueella on periaatteessa kiellettyä, mutta silti sitä siellä saattaa nähdä.

Juhlapäivän aamu 4.10. alkoi omalta osaltani sillä, että istahdin läheisen ravintolan pöytään aamiaiselle ja katselin pihalla vielä elossa olevaa lammasta. Pian henkilökunta alkoi kuitenkin jo lähestymään lammasta essua päälleen pukien ja veitsiään teroitellen. Siinä vaiheessa minulle tuli kiire vaihtaa pöytää sivummalle, koska en halunnut todistaa lampaan viimeisiä elonhetkiä. Ruokahalut katosivat hetkeksi, mutta sain aamiaisen syötyä. Tilanne hoidettiin ilmeisen nätisti ja nopeasti, kun nurkan taakse ei kuulunut enää mitään teurastuksen ääniä ja pian keittiöstä alkoikin kuulumaan jo mätkettä, kun lampaan lihoja hakattiin palasiksi. Siinä missä aamiaiselle tullessani oli vielä lammas, oli poistuessani vain märkä läntti.

Aamiaisen jälkeen mietin mihin uskallan tällaisena päivänä oikein mennä, jotta en joutuisi näkemään enempää teurastuksia. Ajattelin nauttia viimeisen lomapäiväni Kale-kukkulalla ja poikkesin toiseen ravintolaan vaihtamaan kolikoita bussia varten. Sielläkin oltiin takapihalla teurastuspuuhissa. Olin ajautunut ojasta allikkoon.

Sain bussirahani vaihdettua ja suuntasin sitkeästi kohti Kalea. Siellä en enää nähnyt teurastuksia, mutta juuri teurastettuja lampaita oli talojen takapihoilla roikkumassa ja niitä oltiin paloittelemassa. Ohikulkiessani minulle tarjottiin juuri irtihakattua jalkaa, johon totesin vain hymyillen, että "Iyi bayramlar" eli toivottelin hyvää Bayram juhlaa ja jatkoin matkaani.