tiistai 29. heinäkuuta 2014

Markkinat Alanyassa


Alanyan markkinat ihastuttavat värikkäitä hedelmiä notkuvilla pöydillään. Alanyan Kauppahallin (Toptancı Hal) lähellä on markkinat tiistaisin ja Dolmusaseman lähellä perjantaisin (Cuma Pazarı). Markkinoita on myös muina päivinä Alanyan lähistöllä, esimerkiksi Obassa maanantaisin, Konaklissa keskiviikkoisin, Manavgatissa maanantaisin ja torstaisin, Tosmurissa torstaisin sekä Cikcillissä lauantaisin.


Markkinoilla myydään tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, joita enimmäkseen paikalliset käyvät sieltä ostamassa viikon tarpeiksi. Lisäksi markkinoilta löytyy muita elintarvikkeita, kuten kananmunia, juustoja ja mausteita.


Kauppahalli (Toptancı Hal) on avoinna joka päivä, mutta tiistaisin markkinakojut levittäytyvät laajemmin sen ympäristöön. Hedelmien lisäksi kauppahallilta voi ostaa myös tuoretta kalaa.

 

Muita markkinoita Alanyan lähistöllä, joissa olen käynyt ja kirjoittanut blogiini:
» Maanantaina markkinat Obassa
» Maanantaina ja torstaina markkinat Manavgatissa
» Torstaina markkinat Oban vieressä Tosmurissa
» Lauantaina markkinat Oban vieressä Cikcillissä

Kleopatra-ranta

Kale-kukkula jakaa Alanyan keskustan rannat kahteen rantaan; läntiseen Kleopatra-rantaan ja itäiseen rantaan.

Kleopatra-rannan nimi johtaa tarinan mukaan muinaisiin antiikin aikoihin, jolloin Rooman Marcus Antonius pohti lahjaa rakastajattarelleen, Egyptin kuningatar Kleopatralle, ja päätti vaatimattomasti lahjoittaa hänelle kauneimman rannan.


Kleopatra-ranta Kale-kukkulan länsipuolella on noin kahden kilometrin pituinen ja on aika äkkisyvä. Kleopatra-rannalla oli matkani aikana ainakin viikon verran tuulista, todella isot aallot ja voimakkaat merivirtaukset. Punaiset liput liehuivat ja rantavahdit olivat kovilla vahtiessaan uhkarohkeita uimareita.



Itse olemme viihtyneet toistaiseksi enemmän Kleopatra-rannan puolella, mutta laajentaneet reviiriämme hiljalleen myös Alanyan itäisen rannan puolelle. Varsinkin pienten lasten kanssa matkustaessa parempi vaihtoehto voisi olla itäinen ranta, joka syvenee loivemmin. Itäisellä rannalla ei ole virallista nimeä, mutta sitä kuulee usein kutsuttavan Keykubat-rannaksi, joka on nimetty esim. Punaisen tornin rakennuttaneen seldžukkisulttaani Alaeddin Keykubat I:n mukaan. Itäinen ranta on noin 17 kilometriä pitkä ja saattaa olla paikoitellen kivinen, mutta esimerkiksi Flamingo beachilta on tietääkseni kiviä siivottu pois.
 

Alanya wayback


Vierailin ensimmäistä kertaa Alanyassa perheeni kanssa 1990-luvun alussa. En ole saanut vielä selvitettyä vuosilukua tarkalleen. Maisemat olivat silloin kovin erilaiset kuin tämän päivän Alanyassa ja vanhoja kuvia on mukava katsella, vertailla nykyisiin näkymiin ja esitellä myös paikallisille ystäville.

Yllä näkymiä Kale-linnoitukselta Kleopatra-rannan ja sataman suuntaan. Aikoinaan tyhjät rannat on nykyään valloittaneet useat rantatuoleja ja- varjoja tarjoavat rantaravintolat. Satamaan taas on sittemmin rakennettu lisää laitureita ja majakka.


Otoksia Atatürk Boulevardilta. Atatürk Boulevard on nykyään Alanyan isoimpia pääkatuja, jolta löytyy paljon ravintoloita, kauppoja ja Kleopatra-rannan kohdalle on rakennettu näyttävä rantabulevardi. Kameleillakaan ei ole enää asiaa rannalle ollenkaan.

Alla vielä näkymiä parvekkeeltamme.







maanantai 28. heinäkuuta 2014

Alanyan Top 5

Alanyassa riittää nähtävää ja koettavaa. Tässä muutama omista lempipaikoistani Alanyassa.
Kohteista olen kirjoittanut myös lisää tietoa ja ottanut kuvia, joita pääset katsomaan lue lisää -linkistä.


Dim-joki (Dimçayı)

Vuorten välissä kiemurteleva Dim-joki (Dimçayı) on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, varsinkin kuumina kesäpäivinä. Dim-joki on noin kymmenen kilometrin päässä Alanyasta ja sen varrelle on rakennettu useita ravintoloita, joissa voi lounastaa viihtyisissä joen päällä olevissa lautoissa tai terassirakennelmissa.

Dim-joki on kesäisin suosittu piknikpaikka myös paikallisten keskuudessa ja niin paikalliset kuin turistitkin saattavat viettää siellä koko päivän ottaen nokoset joen päällä olevissa lautoissa, pelaten pelejä, lukien kirjaa, ihaillen vuoristomaisemia ja pulahtaen välillä virkistävässä +10 asteisessa joessa.

» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-joki (Dimçayı)


Sapadere-kanjoni

Sapadere-kanjoni löytyy Alanyasta noin 40 kilometriä itään päin. Matkalla kanjonille voi ihailla myös huikeita vuoristomaisemia.

Sapadere-kanjoniin pääsee tutustumaan yli 700 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee laakson läpi, kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden seinien välissä. Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa useita vesiputouksia ja turkooseja luonnonvesialtaita, joissa voi käydä pulahtamassa. 10-12 asteinen vesi viilentää myös ilmaa, joten kanjonilla ei ole tuskaisen kuuma helteisinäkään päivinä.

» Lue lisää kirjoituksestani: Sapadere-kanjoni






Dim-tippukiviluola

Alanyan lähistöllä on useita luolia (esim. Damlatas ja Cüceler), mutta yli 300 metrinen Dim-luola on niistä mielestäni kaikkein vaikuttavin. Maailman kolmanneksi pisin tippukiviluola sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Alanyan keskustasta.

Viileässä ja kosteassa luolassa kuljetaan ylös alas pitkin valaistuja kävelysiltoja. Luolan perällä on pieni kirkasvetinen järvi ja tippukivien stalagmiitit ja stalagtiitit ovat muodostaneet uskomattomia muodostelmia, jotka on valaistu näyttävästi. Valaistuksesta huolimatta luolassa oli hämärää ja oman lisän tarunomaiseen tunnelmaan toi huilisti, jonka soitto kaikui luolan korkeasta katosta ja seinistä.

» Lue lisää kirjoituksestani: Dim-tippukiviluola





Jeeppisafari

Erilaisia jeeppisafareita järjestetään ympäri Alanyaa. Jeepeillä voi lähteä ihailemaan jylhiä vuoristomaisemia esimerkiksi Dim-joen ja -tippukiviluolan tai Sapadere-kanjonin ympäristöön. Monelle Alanyaa rantalomakohteena pitävälle saattaa tulla yllätyksenä kuinka upea luonto Alanyan ympärillä on; banaaniviljelmiä, korkeita vuoria, metsiä, jokia ja laaksoja.

» Lue lisää kirjoituksestani: Jeeppisafari Alanyassa
 




Kale-kukkula

Keskellä Alanyaa kohoavalla niemellä sijaitsee yksi Alanyan tunnetuimmista nähtävyyksistä: Kale-linnake. Se sijaitsee noin 250 metriä merenpinnan yläpuolella ja ylhäältä avautuvat hienot näkymät Alanyan ylle. Auringonlasku Kleopatra-rannan puolelle on upea ja itäpuolelta taas on legendaariset maisemat Punaisen tornin ja Alanyan sataman suuntaan. Matkalla linnoitukselle sijaitsee pieniä kahviloita ja ravintoloita sekä myyntikojuja, joissa kaupataan käsitöitä ja matkamuistoja.

Kale on oiva paikka vain kävellä ja vaellella kaikessa rauhassa kameran kanssa. Välillä istahtaen kiven nokkaan, syömään evääksi otettuja tuoreita hedelmiä ja polttelemaan tupakan tai pari. Nauttien auringosta ja merinäköalasta, odotellen, että ehkä saattaisi nähdä vilaukselta vaikka liskoja. Liskojen lisäksi kukkulalla liikkuu myös kissoja, kanoja, vuohia ja olenpa sieltä bongannut kerran kilpikonnankin.

» Lue lisää kirjoituksestani: Kale-kukkula



Alanya ei ole vain tylsä rantalomakohde, vaan siellä riittää paljon nähtävää myös aktiivilomailijalle. Alanyaa ympäröivät jylhät vuoret, joilla riittää luontoa ja upeita maisemia. Historian ystäville Alanya ja sen ympäristö tarjoavat myös paljon tutkittavaa, esimerkiksi Kale-kukkulan ympäristön ansiosta Alanya on ollut ehdolla myös Unescon maailmanperintökohteeksi.

Kaikki Alanyaan liittyvät kirjoitukseni löydät blogistani tunnisteella alanya.

Ja jos Alanyan alkaa tympäisemään aina voi viettää päivän tai pari Sidessä. Lue lisää kirjoituksistani:
» Omatoimimatka Alanyasta Sideen
» Antiikkinen Side
 

Sapadere-kanjoni



Sapadere-kanjoni löytyy Alanyasta noin 40 kilometriä itään päin. Matkalla kanjonille voi ihailla myös huikeita vuoristomaisemia. Taurus-vuoristossa sijaitseva kanjoni oli pitkään vain paikallisten tuntema aarre, kunnes se päätettiin valjastaa myös turismin käyttöön. Kanjonin läpi kulkeva puinen kävelysilta avattiin turisteille vuonna 2008.

Sapadere-kanjoniin pääsee tutustumaan yli 700 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden, seinämien välissä. Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa useita vesiputouksia ja turkooseja luonnonvesialtaita, joissa voi käydä pulahtamassa. 10-12 asteinen vesi viilentää myös ilmaa, joten kanjonilla ei ole tuskaisen kuuma helteisinäkään päivinä. Kanjonin perältä löytyy iso vesiputous, jonka juurelle pääsee uimaan. Itselleni kanjonin pääty oli kyllä hieman pettymys, ehkä myös siksi, että sesonkiaikaan paikka oli pullollaan turisteja ja rajallisen retkiaikataulun vuoksi emme ehtineet pulikoimaankaan.


Maisemat vuoristossa ovat upeat sekä tunnelma ja ilmastokin erilainen kuin meren rannassa. Me olimme liikkeellä jeeppisafarilla ja aikaa tutustua kanjoniin oli rajallisesti. Kanjonille olisi vielä ihana palata ajan kanssa, viettää vaikka koko päivä rentoutuen, kallioita ja vesiputouksia ihaillen sekä kasveja ja eläimiä bongaillen.

 

Cüceler-tippukiviluola



Cüceler-luola (Cüceler Mağarası) sijaitsee Sapadere-kanjonin lähistöllä, noin 37 kilometrin päässä Alanyan keskustasta. Parkkipaikalta luolalle vie 170 metriä pitkä, kallion kupeessa kulkeva puinen kävelysilta.

Luolia Turkissa riittää, niitä on arvioitu olevan siellä jopa 20 000. Myös Alanyan ympäristöstä löytyy useita luolia, joista tunnetuimpia ovat Dim-luola ja Damlatas-luola. Tämä Cüceler-luola olikin minulle uusi tuttavuus, jonne tie vei jeeppisafarin yhteydessä. Luola on avattu matkailijoille vasta vuonna 2012, mutta kyläläisten ja paikallisten keskuudessa luola on tunnettu kyllä jo pitkään sitä ennen.

Luolan nimi Cüceler Mağarası tarkoittaa kääpiön luolaa. Tarina kertoo, että 1900-luvulla läheisessä kylässä asui kääpiö, joka sai jatkuvasti köniinsä normaalikokoiselta veljeltään. Kääpiö pakeni luolaan väkivaltaista veljeään, mutta paikallinen lammaspaimen kuitenkin näki kääpiön piileskelemässä luolassa. Paimen ilmoitti siitä hänen perheelleen, jotka hakivat hänet takaisin kotiin, mutta siitä lähtien luolaa alettiin kutsumaan kääpiön luolaksi.

Lisäksi kerrotaan, että luolaa käytettiin aikoinaan myös verojen kiertämiseen. Mitä enemmän omistit lampaita ja vuohia sitä enemmän sinun tuli maksaa veroja. Paikalliset kuulemma piilottelivatkin luolassa eläimiään verotarkastajilta, jotta heidän ei tarvinnut maksaa niin paljon veroja.



Cüceler-luola on isompi ja syvempi kuin Kleopatra-rannan päässä sijaitseva Damlataksen tippukiviluola. Luolassa on avoinna nyt kuusi erillaista kammiota ja pituutta luolalla on noin 150 metriä. Suunnitelmissa on kuulemma avata vielä lisää kammioita turistien ihmeteltäväksi. Lämpötila luolassa on ympäri vuoden noin 20 astetta ja myös tämän luolan ilman sanotaan tekevän hyvää astmasta kärsiville ihmisille. Lisäksi luolan maaseutuympäristön ja huikeiden vuoristonäkymien sanotaan auttavan myös stressiin ja masennukseen.